animefin
  [ Etusivu ] [ Toiminta ] [ Keitä? ] [ #animefin ] [ osto- ja myyntipalsta ]

 Animefin

Animefin on Suomalaisten anime- ja mangakulttuuriharrastajien online-yhteisö. Animefinin tehtävä on tarjota kaikille - uusille uteliaille kuin vannoutuneille harrastajillekin - avoin keskusteluympäristö ja monimuotoista sisältöä näistä japanilaisen populaarikulttuurin osista.

Animefinin ehkä tunnetuin ydin on B²IRC-verkossa toimiva keskustelukanava, #animefin. Keskusteluverkkoihin tottumattomille on mahdollisuus ottaa osaa jutun juureen tavallisen Internet-selaimen avulla.

Animefin osallistuu Suomen Animeunionin toimintaan erikoistumalla nimenomaan online-tuotantoon, johon kuuluu monenlaisen sisällön kirjoittelu ja ylläpito. Eipä lienekään liioiteltua kuvata Animefin maamme ensimmäiseksi järjestäytyneeksi animeihmisten online-yhteisöksi.

Animefinin historia ulottuu perustamisvuoteen 1995. Monen kehitysvaiheen jälkeen, vuoden 2000 tienoilla ruvettiin rakentamaan Animefinistä yhtenäisempää yhteisöä. Vuoden 2002 jälkipuoliskolla projekti edistyi aktiiviryhmän kasaamiseen, jonka ensimmäiseksi tehtäväksi tulikin uuden ja ajankohtaisemman imagon luominen. Uusi sanoma on selvä - Animefin on avoinna kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa!


 Uutisia

08.02.2003

Animeunionille on avattu uudet forumit, joista Animefinin vastuulla on tällähetkellä osto- ja myyntipalsta.


31.10.2002 (Päivitys: 13.09.2003)

Logokilpailu päättynyt(?)


B2-Tukikohta
 © Esa Ollitervo[ fixie@animefin.org ] / Animefin 2002